7. näytös

Minä olin siinä uskossa, että elämämme on tasoittunut. Se oli kohtuullisen tasaista kyllä, minä opiskelin ja puolisoni teki töitä. Yhteisen ajan käytimme lähinnä aktiiviseen perheenlisäyksen hankintaan. Tuntui siltä, että asiat kääntyisivät hieman parempaan suuntaan, kunnes taas räjähti.

Erään baari-illan jälkeen minä sain syyttävän puhelun puolisoltani. Hän epäili, että minä olen hänelle uskoton. Naurettava epäilys, sillä minä tosiaan halusin lasta puolisoni kanssa, eikä minulla käynyt mielessäkään tehdä mitään niin typerää kuin hypätä sänkyyn jonkun toisen kanssa. Puhelun aikana puolisoni alkoi uhkailla, mutta lopulta vakuutin hänet rehellisyydestäni, ainakin toistaiseksi. Asia jäi kuitenkin väliimme ja kerta toisensa jälkeen puolisoni nosti sen humalassa esiin. Joka kerralla hän epäili, että minä elin rietasta opiskelijaelämää, johon kuuluivat viinanhuuruiset opiskelijabileet ja jatkot, joilla kaikki harrastivat seksiä kaikkien kanssa.

Näistä epäilyistä kului aikaa, tuli keskenmeno raskauteen, joka oli aivan aluillaan ja minä vaikenin asiasta puolisolleni. En halunnut satuttaa häntä sillä, että raskaus oli lähtenyt alkuun ja sitten ilman suurempaa syytä keskeytynyt. Halusin pitää hänet niiltä osin pumpulissa. Minuun se koski, mutta ajattelin, että tulee uusi tilaisuus ja seuraava raskaus jatkuu täyteen aikaan.

Sitten alkoivat todelliset ongelmat. Puolisoni mustasukkaisuus kohtaukset lisääntyivät. Jos olin yhteisessä kodissamme, puolisoni jätti minut kotiin yksin, vei auton ja hävisi maisemista jopa koko viikonlopun ajaksi. Minulle jäi yhteisten lemmikkien hoitaminen, kodin hoitaminen ja huoli siitä, missä puolisoni on. Monena yönä itkin itseni uneen, kun puolisoni puhelin oli kiinni tai hän ei vastannut puheluihin eikä viesteihin. Yhtä monesti puolisoni tuli kotiin törkeässä humalassa ja käyttäytyi uhkaavasti. Sitten erään kerran jokin napsahti.

Kyseessä oli viikonloppu, kello oli yöllä lähempänä neljää ja puolisoni tuli kotiin humalassa. Hän repi minut sängystä ylös, alkoi huutaa, että minä olen huora, joka on jakanut persettään kylillä ja lopulta otti käsivarren kuristusotteeseen takaapäin. Minulle jäi vain mahdollisuus yrittää purra, raapia ja potkia, jotta hänen otteensa hellittäisi. Näiden itsesuojeluvaiston esiin ajamien toimien seurauksena puolisoni hellitti otettaan, voidakseen lyödä minua. Sen verran hyvin hän asiansa tiesi, ettei lyönyt kasvoihin, eikä mihinkään sellaiseen kohtaan, joka normaalitilanteessa näkyisi.

Mustelmia, ruhjeita ja menetetty itsetunto. Pahoinvointi siitä, mitä tapahtui. Puolisoni sammui sänkyyn, minä käperryin kahden istuttavalle sohvalle ja itkin. Jossain vaiheessa nukahdin siihen ja heräsin aamulla kankeana huonosti nukutun yön jälkeen. Puolisoni nukkui X-asennossa parisängyssämme. Minua oksetti.

6. näytös

Ensimmäisen riidan jälkeen elämä asettui tasaiseen arkeen. Molemmat tekivät omia töitään, puolisoni työpaikalla ja minä opiskellen. Puolisoni vähensi juomista joksikin aikaa, mutta muutos ei ollut sen pysyvämpi kuin on jää tuulilasissa. Pintaa ei tarvinnut raapaista kuin hieman ja sama käytös alkoi taas pyrkiä esiin. Toistuvasti kävimme keskustelua asiasta. Minä yritin kertoa puolisolleni, kuinka hänen käytöksensä tuntuu minusta pahalta. Puolisoni puolestaan huusi minulle naama punaisena, kuinka hänen asiansa eivät kuulu minulle. Hänen täytyi mielestään saada tehdä juuri niin kuin hän itse haluaa, kaikissa asioissa.

Suurin osa kommunikoinnista tuntui olevan huutamista. Niinpä minä hautasin oman huonon oloni ja annoin asioiden kehittyä omalla painollaan. Ehkäpä minä ajattelin, että puolisoni huomaisi sen, että minä yritän suhtautua asioihin aikuismaisesti. Luulin, että häntä kiinnostaisi, miksi minä en enää huomauttele hänen menemisistään ja tulemisistaan, vaan annan hänelle mahdollisuuden omaan elämään avioliiton sisällä. Toki minä asuin kaukana puolisostani ensimmäiset puoli vuotta avioliitosta, mutta se ei minusta oikeuttanut pitämään yhteistä kotiamme ryyppyluolana. Enkä minä tuolloin vielä edes tiennyt, että pahin on vasta tulossa. Minä en osannut aavistaakaan, mitä kaikkea tapahtui yhteisen kotimme katon alla, meidän aviovuoteessamme. Jos olisin tiennyt, millainen käytös oli puolisoni mielestä hänen omaa elämäänsä, en olisi koskaan naimisiin asti hänen kanssaan päätynyt.

Puolisoni halusi kuitenkin, että jätämme ehkäisyn ja annamme mahdollisuuden yhteisen lapsen syntymälle. Minä olin tietenkin iloinen asiasta. Perhe on minulle harvinaisen tärkeä ja suorastaan pyhä asia, joten halusin mahdollisten lasten syntyvän avioliittoon. Opiskeluni olivat loppusuoralla ja tuntui, että yhteiselämä alkaa tasaantua tiettyihin uomiinsa. Niinpä minä suostuin puolisoni ehdotukseen ja jätin ehkäisyn. Se oli virhe. Onneksi se virhe ei kuitenkaan kostautunut minulle liian kalliisti, viattoman lapsen muodossa.

II väliaika

Anonyymi ihmetteli 5. näytöksen kommentissaan sitä, miten alkoholismi voi tulla yllätyksenä ja kuinka voi olla tuntematta puolisoaan siinä vaiheessa, kun menee naimisiin. Olen puhunut monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet naimisissa kauan. Miltei jokainen on jossain vaiheessa sanonut, ettei hän oikeastaan vieläkään tunne puolisoaan kunnolla. Eikä kyse ole siitä, että heitä vaivaisi dementia tai muu vastaava sairaus. Harva ihminen tuntee kunnolla edes itseään saati sitten ketään toista.

Oman ex-puolisoni kohdalla tilanne on hieman toisenlainen. Kyseinen ihminen kärsii narsistisesta häiriöstä. Hän pyrkii vain omaan hyötyynsä ja tyydytykseensä suhteen kaikilla osa-alueilla. Kyseiselle ihmiselle on tärkeää saada kumppaninsa omanarvontunto mahdollisimman alas, jotta hän voi hallita suhdetta oman mielensä mukaan. Tämä tietenkään ei ala välittömästi suhteen alkaessa, vaan narsisti käyttää ensin miellyttävyyttä ja ystävällisyyttä verhonaan.

Narsisteista on paljonkin tutkimusmateriaalia erilaisissa lähteissä. Tietoa löytyy sekä internetistä että kirjoista että muista julkaisuista. Näissä kaikissa todetaan, että narsistissa on kuin kaksi ihmistä, jotka vuorottelevat. Ensin miellyttävä ja mukava, myöhemmin pelkän oman hyödyn tavoittelija, joka ei keinoja kaihda.

Parisuhteeseen liittyy aina riski siitä, että miltei vieraan ihmisen kanssa jakaa elämänsä. Parisuhde on ikuista opettelua ja tasapainon hakemista. Siinä on sen suola.

5. näytös

Häiden jälkeen olin onnellinen. Kuinka maailma voikaan hymyillä ihmiselle, joka on täynnä rakkautta toiseen ihmiseen. Kuinka erilaiselta kaikki voikaan näyttää.

Karu arki astui kuvaan kuukauden päästä häistä. Ensimmäinen riita siitä, kuinka paljon alkoholia puolisoni käyttää. Kohtuulliseen käyttöön ei mielestäni kuulu jokaisen viikonlopun mittainen umpitunneli, joka päättyy aikaisintaan sunnuntaina. Toisinaan se tunneli venyi viikollekin maanantairokuliin tai alkoi jo keskiviikkoiltana ja jatkui siitä eteenpäin.

Minä ihmettelin, kuinka puolisoni saattoi pitää työpaikkansa, vaikka hän joi paljon ja jatkuvasti vietti rokulipäiviään. Ehkä syynä oli se, että hänen työalansa ja työnantajansa oli tottunut siihen. Rakennusalalla perinteisesti on ollut niin kutsuttuja tuurijuoppoja ja tapajuoppoja. Monet työntekijät tekevät pari viikkoa töitä, saavat palkan ja katoavat pariksi viikoksi juomaan. Sen jälkeen työnantaja toivottaa heidät ystävällisesti tervetulleiksi takaisin.

Ensimmäinen riita päättyi uhkailuun. Puolisoni mielestä minä ajoin hänet juomaan huomauttamalla, että minun mielestäni hän voisi juoda hieman harvemmin tai ainakin vähemmän. Puolisoni sanoi opettavansa minulle, kuinka vaimon tulee käyttäytyä, vaikka sitten nyrkin voimalla.

4. näytös

Minä opiskelin 4 vuotta korkeakoulussa, kaukana kihlatustani. Noina neljänä vuotena opiskelin itselleni sen ammatin, jonka töitä nykyään teen. Noina neljänä vuotena opin myös paljon elämästä ja ihmisistä. Siitä, miten raadollinen todellisuus voi toisinaan olla.

Opiskelut sujuivat ensimmäisenä vuonna erittäin hyvässä tahdissa, jopa hieman nopeammin kuin olisi ollut tarvettakaan. Elämä hymyili ja opiskelu tuntui mukavalta. Kihlatun kanssa rakennettiin parisuhdetta eteenpäin ja yhteistä kotia. Toinen vuosi sujui hieman rennommin. Kursseja kertyi vähemmän ja parisuhde tuntui välillä tökkivät enemmän ja välillä vähemmän. Kuitenkin päätimme keväällä 2003 ottaa ratkaisevan askeleen ja menimme naimisiin.

Häät olivat pienet ja yksinkertaiset, koska rahaa ei ollut, enkä minä halunnut suuria juhlia sen enempää kuin tuleva puolisonikaan. Vain muutamat ihmiset tiesivät asiasta etukäteen ja lopulta ne tulivatkin yllätyksenä suurimmalle osalle ihmisistä.

Hääpäivänä muistan ajatelleeni, että tämä on nyt minun elämäni. Tässä ja nyt minä otan puolisokseni sen ihmisen, jota rakastan enemmän kuin itseäni. Sen ihmisen, jonka puolesta olen valmis vaikkapa kuolemaan. Sen ihmisen, jonka kanssa vanhenen ja lopulta kuolen. Sen ihmisen, jonka haluan muistaa aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.

Sen oikean ihmisen.

I väliaika

Ne, jotka ovat tähän asti lukeneet näitä mietteitä, ovat varmaankin huomanneet, että alku oli hyvinkin proosallinen. Tämä on ollut tietoinen valinta. Mitä lähemmäs itseäni ja nykytilannettani pääsen sitä realistisemmiksi kuvaukset tulevat käymään. Nyt on aika pitää lyhyt tauko ja miettiä vaikkapa kahvin ääressä, miten asiat tuosta onnellisesta välistä eteenpäin jatkuivatkaan...

Lupaan jatkoa muutaman päivän sisällä...

3. näytös

Lähdin opiskelemaan lukion jälkeen, kuten tapana on. Tosin pidettyäni ensin välivuoden, jonka aikana taivastelin maailmaa ja yritin saada selville, mitä haluaisin todellisuudessa tehdä. Ensimmäinen korkeakouluopiskelupaikkani sijaitsi alle tunnin ajomatkan päässä kotoani. Siellä eläessäni ja asuessani tutustuin tulevaan aviopuolisooni.

Kyseisen alan opiskelu ei kiinnostanut minua, mutta ihminen kiinnosti. Hänen vaikutuksestaan aloin jättäytyä enemmän pois opinnoistani ja tutustua häneen paremmin. Hän oli työtön tuolloin, joten tutustumiseen oli aikaa. Kevään tullen tämä ihminen kuitenkin palasi taas töihin. Minä harkitsin uudelleen, mitä alaa haluaisin opiskella ja laitoin hakupapereita ja kävin pääsykokeissa. Seurustelukumppanini tuki minua näissä päätöksissä ja aloimme etsiä yhteistä kotia.

Kesän alussa seurustelukumppanini haki pankista lainan ja osti meille yhteiseksi kodiksi idyllisen, pienen mummonmökin, jota hallitsi suuri leivinuuni. Se oli täydellinen koti. Pienen pintaremontin päätimme hoitaa itse, sillä tarvittavaa taitoa löytyi.

Tuon vuoden heinäkuussa menimme kihloihin. Elämä tuntui asettuvan uomiinsa, kun minä sain vastaanottaa opiskelupaikankin. Opiskelupaikkani tosin tarkoitti, että meille kihlatun kanssa tulisi yli 400 km:n välimatka. Kävimme monta keskustelua siitä, kestäisikö suhteemme tuon välimatkan. Omalta kohdaltani saatoin sanoa, ettei suhde siihen kaatuisi. Minä uskoin siihen, mitä meillä on.

Näillä ajatuksilla minä lähdin opiskelemaan, kihlatun jäädessä yhteiseen kotiimme tekemään omaa työtään.


Vähänpä minä tiesin asioiden todellisesta laidasta. Ja olisiko tietäminen muuttanut mitään? Tuskin...