14. näytös

Viimeinen yhteinen kesä oli yhtä helvettiä. Ystäväni häissä puolisoni esitti jälleen miellyttävää ja mukavaa ihmistä, oli kaikkien kaveri ja minullekin ystävällinen ja kohtelias. Häiden bestmanina oli vanhempi konstaapeli, jolle totesin eräässä vaiheessa iltaa illan päättyvän varmasti minun osaltani siihen, että puolisoni käy päälle. Hän totesi minulle: "Älä nyt sano noin. Ei sitä tapahdu." Hän ei saattanut ymmärtää, että minä tunsin jo oman puolisoni tarpeeksi hyvin nähdäkseni vaanivan katastrofin merkit hääboolin lähistöllä.

Häistä poistuessamme puolisoni halusi jatkaa iltaa muun seurueen kanssa paikalliseen baariin, minä olin kuitenkin väsynyt ja sanoin haluavani itse mennä lepäämään. Pyysin, että hän soittaisi minulle, kun oli tulossa, jotta kävisin avaamassa hänelle ulko-oven.

Yöllä heräsinkin puhelimen soittoon. Puolisoni oli saanut kyydin kaupungin keskustasta ystäväni asunnolle jonkun ventovieraan kyydissä, lupaamalla tälle korvaukseksi 20€. Hänellä itsellään ei ollut rahaa maksaa kyseistä summaa, joten hän vaati minua maksamaan. Pakkohan minun oli rahaa esille kaivaa, vaikka päähän ottikin, kun tiesin taksin keskustasta maksavan vain 10€.

Sisälle päästyämme minä yritin jatkaa nukkumista. Se ei onnistunut, kun puolisoni alkoi kertoa, että hän oli baarissa keskustellut jonkun ystäväni kanssa minusta. Minä kuulemma juoksentelin vieraissa ympäri pohjanmaata samaan aikaan, kun puolisoni on kiltisti kotona. Minä olin puolisoni sanojen mukaan huora, jolla ei ole enää mitään asiaa yhteiseen kotiin, jota hän on niin kovasti rakentanut meille. Toki hän tässä vaiheessa täysin ummisti silmänsä siltä, että oli itse jo jäänyt kiinni pettämisistään siinä isyystestin kohdalla. Hänen mielestään mitään ei voitu todistaa, eikä hän siis koskaan ollut tehnyt mitään sellaista, mikä olisi avioliittoa vahingoittanut.

Kun minä ilmoitin lähteväni vielä siinä yöllä toisen ystäväni asunnolle kävellen, puolisoni sai jälleen kerran päälle sen raivon, jolla on ennenkin nyrkki heilunut. Juuri sitä tilannetta olin ajatellut välttää lähtemällä pois paikalta. Puolisoni kuitenkin päätti pitää minut asunnossa vaikka väkisin ja juuri sen hän tekikin. Tarpeeksi kauan voimiaan näytettyään puolisoni sammui, mutta siinä vaiheessa olin minäkin taistelutahtoni jälleen kerran menettänyt. Laitoin eräälle ystävälleni viestin, jossa pyysin häntä aamulla järjestämään minulle kyydin sinne, missä autoni on. Aamulla minua odotti ulko-ovella häiden bestman, poliisi.

Hän ei uskaltanut sanoa mitään, kun huomasi ranteissa olevat mustelmat, kipeän jalan aiheuttaman ontumisen ja muut jäljet. Olen kuullut jälkikäteen hänen sanovan, että hän ei todellakaan ollut uskonut, että puolisoni voisi olla väkivaltainen. Niinpä niin.. Eihän sitä kukaan uskonut..