Avioliittoni ei enää palannut minkäänlaisille urille. Puolisoni ravasi baareissa, hävisi puhelimen tavoittamattomiin moniksi päiviksi ja jätti minut pelosta vapisevana kotiin. Tein mielessäni eroa, harkitsin eropapereiden hakemista käräjäoikeuden kansliasta ja joka kerta jänistin päätöksen teosta toivoen puolisoni muuttuvan. Toivoin vastoin kaikkea järkeä, että puolisoni näkisi minun tuskani ja palautuisi avioliittoa edeltäväksi ihmiseksi, mieheksi, joka puhui, kuunteli ja välitti muistakin kuin itsestään.
Eräänä viikonloppuna puolisoni palasi sunnuntaiaamuna kotiin ja heittäytyi suoraan nukkumaan pois laskuhumalaansa. Hänen puhelimensa vinkui jatkuvasti tekstiviestejä, kunnes minä hermostuin ja päätin tarkastaa, kuka viestejä lähetti. Jos vaikka kyseisellä lähettäjällä oli oikeasti jokin hätä tai jotain tärkeää tiedotettavaa. Puolisollani oli käytössä minun toinen puhelinliittymäni, joten en ollenkaan arkaillut tarttua puhelimeen ja katsoa lähettäjää. Lähettäjän nimenä luki Pekka. Pekka oli kyllä puolisoni ystävä, mutta ihmettelin kovasti sitä, etteivät he yleensä olleet muuten tekemissä, mitä nyt ryyppäsivät toisinaan yhdessä. Avasin viesteistä viimeisimmän, jossa luki suurin piirtein näin:
"Hei! Mitäs teet? Minä katselen telkkaria ja on tylsää. Voitaisiko tavata vaikka kahvilla?"
Minulla nousi suuhun metallinen maku. Tämä ei tasan tarkkaan ollut viesti mieheltä. Otin oman puhelimeni mukaan ja menin vessaan lukkojen taakse. Selasin mieheni puhelimen lähetetyt sekä vastaanotetut viestit läpi. Vastaanotetuista oli poistettu kaikki Pekalta tulleet viestit, mutta lähetetyissä oli paljonkin viestejä Pekalle. Niissä kerrottiin, miten hauskaa oli ollut yhdessä baarissa, miten vaimo oli tylsä ja ärsyttävä. Aina vain selvemmin tuli esiin, että kyse oli naisesta, jonka kanssa puolisollani oli peliä. Joka tapauksessa kirjoitin puhelimeni näytölle Pekan numeron ja laitoin finderiin haun. Vastaus tuli heti. Liittymä kuului naiselle, joka asui vajaan kilometrin päässä.
Nyt minä näin punaista. Kädet vapisten ja holtittomasti täristen sain räpellettyä vessan lukon auki ja syöksyin huoneeseen, jossa puolisoni nukkui. Heitin puhelimen hänen rinnalleen ja tartuin hänen paitaansa. Täyttä kurkkua huutaen vaadin puolisoani selvittämään, kuka tämä "Pekka" oikein oli ja mitä helvettiä tämä asia tarkoitti. Puolisoni totesi kylmästi, että tuo nainen ymmärsi häntä kaikessa tässä sotkussa, jota minä hänen elämäänsä aiheutin. Hän käski minua lopettamaan huutamisen tai hän löisi, joten minä hiljenin, täydellisesti. Irrotin kihla- ja vihkisormukset sormestani ja asetin ne olohuoneen lasipöydälle. Hain keittiön seinällä olevasta telineestä autoni avaimet, pakkasin kassiin muutamia vaihtovaatteita, houkuttelin nuoremman kissan kantokoppaan, etsin käsiini kissanhiekka-astian, nousin autooni ja kaasutin kohti vanhempieni kotia.
