16. näytös

Puolisoni oli lähtenyt juhlimaan isyystestitulostaan ja minä siis jäin kotiin, kuten yleensäkin. Illan pimetessä kävin nukkumaan. Tiesin puolisoni tulevan kotiin vasta valomerkin jälkeen, jos vielä silloinkaan.

Aamuyöllä, ehkä puolineljän maissa heräsin vatsaani osuvaan nyrkiniskuun. Puolisoni oli tullut kotiin ja oli jälleen riidanhaluisella päällä. Nyrkiniskujaan hän säesti selostuksella, ettei isyystestiasiasta enää saanut koskaan puhua, kenellekään, missään tilanteessa. Ehkä kymmenen lyönnin jälkeen puolisoni katsoi minun saaneen tarpeekseni ja horjui sohvalle tupakalle. Minä pakenin tilaisuuden turvin pois sängystä, saaden perääni äkäisiä mulkaisuja harittavista silmistä ja uhkauksia siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi, jos en pitäisi päätäni kiinni. Minä istuin keittiössä olevan pirttipöydän penkille ja heijasin itseäni äänettömästi itkien, kuten monta kertaa ennenkin. Puolisoni tumppasi tupakan ja meni sänkyyn. Hetken päästä kuulin hänen sammaltavan äänensä, joka huoritteli minua. Hetken hiljaisuus ja sitten toteamus, että minut pitäisi tappaa, jotta puolisoni saisi elää omaa elämäänsä, johon hänellä oli oikeus. Kului puolisen tuntia, kunnes puolisoni lopetti huutelun ja sammui.

Minä menin vessaan. Suureksi järkytyksekseni huomasin verenvuodon. Alullaan ollut raskaus oli mennyt kesken. Ehkä puolisoni nyrkiniskujen takia, ehkä stressistä, ehkä jostain muusta. En saa koskaan tietää oikeaa syytä, sillä en uskaltanut puhua asiasta kenellekään siinä pelossa, että puolisoni saisi asian selville. Uskoin vakaasti, että siitä käsittelystä en enää selväisi hengissä. Pelko oli perusteltua.