12. näytös

Tuskaa on vaikea käsitellä vieläkään. Aikaa on kulunut siitä, kun istuin omakotitalon ulkosaunassa puukko kädessä ja mietin lopullista ratkaisua. Sitä ei kuitenkaan tullut. Jostain syystä minä valitsin sen tien, jolla kipua ja tuskaa on edessä lisää.

Tuona kesänä, joka meni isyystestin tuloksia odotellessa, minä olin töissä maanrakennuksen parissa. Olin opiskeluihini leipääntynyt, omaan elämääni lopullisen kyllästynyt ja halusin saada edes jotain positiivista käteeni. Vaikka vain palkkanauhan joka toinen perjantai. Kunhan jokin elämässäni muuttuisi positiiviseksi, edes hetkeksi.

Oli eräs elämäni parhaista päätöksistä viettää kesä tekemällä työtä täysin omasta alastani poikkeavassa paikassa. Fyysinen työ piti minut tarpeeksi väsyneenä, etten jaksanut kotona edes keskustella mistään. Pitkät työpäivät, parhaimmillaan 06 - 04 eli 22h, pitivät huolen siitä, että tilin saldokin pysyi plussalla koko ajan. Kerrankin perheessäni oli raha-asioissa se tilanne, etten ollut millään tasolla riippuvainen puolisoni rahoista. Minun ei tarvinnut kertaakaan pyytää, että hän lainaisi minulle jonkin laskun maksuun rahat viikoksi. Minä maksoin omat laskuni sekä osan yhteisen kodin laskuista. Hoidin suurimman osan yhteisistä ruokaostoksista ja vielä oman autoni kulut, vaikka autoa käytimme molemmat.

Tuona kesänä minä sain kaksi erittäin hyvää ystävää. Toinen heistä oli samassa tehtävässä kuin minä alkukesän. Yhdessä tuumin pidimme työaikana hauskaa heittämällä päättömiä juttuja ja kävimme toisinaan kahvilla, jos tauot osuivat yksiin. Puhuimme paljon hänen perheestään ja minun tilanteestani. Toinen ystävä on minua muutamia vuosia nuorempi nainen. Hänen kanssaan juttumme olivat alusta asti sangen päättömällä tasolla. Koin syvää sielunyhteyttä heihin kumpaankin. Molempiin pidän yhteyttä edelleen.

Kesän aikana kerroin kotiasioistani molemmille uusille ystävilleni. He näkivät ja kuulivat sen, kun puolisoni oli ollut jälleen kerran rakastavalla tuulellaan ja minä tuskaisesti onnuin työmaalla. Puolisoni oli estänyt minua lähtemästä pois sillä, että oli kaatanut minut lattialle, vääntäen samalla nilkan jälleen kerran. Muistona tuosta yhteenotosta minulla oli myös useampia mustelmia käsissä ja jaloissa. Silti minä en suostunut tekemään rikosilmoitusta poliisille. Minä opin yhdestä kerrasta sen, että poliisin ainoa neuvo minulle on: "Sinun kannattaisi mennä jonnekin muualle."

Minne minä olisin silloin mennyt, omasta kodistani?