15. näytös

Ystäväni häiden jälkeen elämä jatkui suhteellisen normaalina. Kesä oli kuitenkin tiukka, ahdistava ja ennen kaikkea itsetuntoa laskeva. Puolisoni otti asiakseen pitää minut entistäkin tarkemmin kurissa ja herran nuhteessa. Osasyynsä tähän oli se, että postilaatikkoon oli kopsahtanut aiemmin se isyystestikutsu.

Isyystestissä puolisoni kävi, suuren keskustelun jälkeen. Minä olin ilmoittanut puolisolleni, että hänen tulee testiin mennä, jos kerran on mahdollista, että lapsi voi olla hänen. Testin jälkeen hänen tulisi huolehtia lapsesta, jos se hänen omansa olisi, mutta minä lähtisin. Jos testitulos taas osoittautuisi negatiiviseksi, tehtäisiin uusintatesti, jolla varmistettaisiin se, ettei lapsi ainakaan hänen ole. Siitä vaihtoehdosta meillä elettiin.

Kun puolisoni oli käynyt ensimmäisessä testissä, meillä oli yllä kauhun tasapaino. Elimme kuten avioliittomme olisi ollut parhaimmillaan. Todellisuudessa meistä ei kummallakaan ollut mitään sanottavaa toiselle, ettei riita puhkeaisi. Miltei joka päivä puolisoni kuitenkin jaksoi muistuttaa, että minun opintojeni syytä oli se, että hän oli ollut yksin kotona ja tilanne oli päässyt syntymään. Aivan kuin minun läsnäoloni olisi sitä voinut estääkään, kun puolisollani oli tapana häipyä omille teilleen viikonloppuisin.

Ensimmäisestä testistä puolisolleni soitettiin ja testitulos osoittautui negatiiviseksi. Saman tien hänelle varattiin aika poissulkevaan testiin ja ensimmäisen testituloksen kunniaksi puolisoni päätti pitää baari-illan. Minä jäin kotiin kahdestakin syystä. Ensimmäinen syy oli se, etten halunnut lähteä paikalliseen baariin, jossa paikalliset ihmiset tuijottivat aina ja ikuisesti tehden selväksi sen, etten minä kuulu joukkoon, kun en ole kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin. Toinen, merkittävämpi syy oli se, että olin tehnyt kahta viikkoa aiemmin raskaustestin, joka näytti positiivista.

14. näytös

Viimeinen yhteinen kesä oli yhtä helvettiä. Ystäväni häissä puolisoni esitti jälleen miellyttävää ja mukavaa ihmistä, oli kaikkien kaveri ja minullekin ystävällinen ja kohtelias. Häiden bestmanina oli vanhempi konstaapeli, jolle totesin eräässä vaiheessa iltaa illan päättyvän varmasti minun osaltani siihen, että puolisoni käy päälle. Hän totesi minulle: "Älä nyt sano noin. Ei sitä tapahdu." Hän ei saattanut ymmärtää, että minä tunsin jo oman puolisoni tarpeeksi hyvin nähdäkseni vaanivan katastrofin merkit hääboolin lähistöllä.

Häistä poistuessamme puolisoni halusi jatkaa iltaa muun seurueen kanssa paikalliseen baariin, minä olin kuitenkin väsynyt ja sanoin haluavani itse mennä lepäämään. Pyysin, että hän soittaisi minulle, kun oli tulossa, jotta kävisin avaamassa hänelle ulko-oven.

Yöllä heräsinkin puhelimen soittoon. Puolisoni oli saanut kyydin kaupungin keskustasta ystäväni asunnolle jonkun ventovieraan kyydissä, lupaamalla tälle korvaukseksi 20€. Hänellä itsellään ei ollut rahaa maksaa kyseistä summaa, joten hän vaati minua maksamaan. Pakkohan minun oli rahaa esille kaivaa, vaikka päähän ottikin, kun tiesin taksin keskustasta maksavan vain 10€.

Sisälle päästyämme minä yritin jatkaa nukkumista. Se ei onnistunut, kun puolisoni alkoi kertoa, että hän oli baarissa keskustellut jonkun ystäväni kanssa minusta. Minä kuulemma juoksentelin vieraissa ympäri pohjanmaata samaan aikaan, kun puolisoni on kiltisti kotona. Minä olin puolisoni sanojen mukaan huora, jolla ei ole enää mitään asiaa yhteiseen kotiin, jota hän on niin kovasti rakentanut meille. Toki hän tässä vaiheessa täysin ummisti silmänsä siltä, että oli itse jo jäänyt kiinni pettämisistään siinä isyystestin kohdalla. Hänen mielestään mitään ei voitu todistaa, eikä hän siis koskaan ollut tehnyt mitään sellaista, mikä olisi avioliittoa vahingoittanut.

Kun minä ilmoitin lähteväni vielä siinä yöllä toisen ystäväni asunnolle kävellen, puolisoni sai jälleen kerran päälle sen raivon, jolla on ennenkin nyrkki heilunut. Juuri sitä tilannetta olin ajatellut välttää lähtemällä pois paikalta. Puolisoni kuitenkin päätti pitää minut asunnossa vaikka väkisin ja juuri sen hän tekikin. Tarpeeksi kauan voimiaan näytettyään puolisoni sammui, mutta siinä vaiheessa olin minäkin taistelutahtoni jälleen kerran menettänyt. Laitoin eräälle ystävälleni viestin, jossa pyysin häntä aamulla järjestämään minulle kyydin sinne, missä autoni on. Aamulla minua odotti ulko-ovella häiden bestman, poliisi.

Hän ei uskaltanut sanoa mitään, kun huomasi ranteissa olevat mustelmat, kipeän jalan aiheuttaman ontumisen ja muut jäljet. Olen kuullut jälkikäteen hänen sanovan, että hän ei todellakaan ollut uskonut, että puolisoni voisi olla väkivaltainen. Niinpä niin.. Eihän sitä kukaan uskonut..