2. näytös

Minä opin jo nuorena, ettei tunteita kannata näyttää. Tunteiden osoittaminen oli heikoutta ja sitä ei kotonani hyväksytty. Minä opin vain vihaamaan. Opin olemaan aggressiivinen ja näyttämään ulospäin vain sen, mitä halusin. Sen seurauksena minä jouduin keskivertoa useammin tilanteisiin, joihin en olisi halunnut.

Huomasin teini-ikään ehtiessäni sen, että minua eivät kiinnostaneet viina ja pojat. Minusta tuli harrastusaktiivi. Tein kaikkeni, ettei minun tarvitsisi viettää vapaa-ajasta kotona kuin mahdollisimman pieni osa. Tästä syystä olin joka ilta harrastamassa ja haalin lisää vastuita koko ajan. Olin aktiivisesti mukana musiikin tekemisessä, esiintyvässä taiteessa ja urheilussa. Omassa lajissani pelasin, tuomaroin ja pidin pöytäkirjaa. Mitä tahansa, millä pääsin pois kotoani.

Minun teinikapinani oli äänetöntä ja huomaamatonta. Se oli vastareaktio sille, miten isäni toimi.

Jos ajatellaan, että ongelmaperheistä tulevat lapset putoavat koulumenestyksessä ja motivaatiossa pohjille, se ei aina pidä paikkaansa. Minun perhettäni voisi kuvata ongelmaperheeksi, mutta sekä minä että sisarukseni olemme molemmat käyneet koulumme kiitettävin arvosanoin. Toisella meistä on yliopistotutkinto ja toisella korkeakoulututkinto.

Henkiset ongelmat ovat kartoittamattomia.

1. näytös

Joku voisi väittää, että lapsuuteni oli onnellinen. Minulla on vanhemmat, jotka eivät ole eronneet ja kotona on aina ollut tarpeeksi varallisuutta elämiseen. Ei luksukseen, mutta elämiseen. Joku toinen väittäisi, että minun lapsuuteni on ollut hiljainen perhehelvetti. Toista vanhempaani ahdisti viinapiru, joka toisinaan näyttäytyi lapselle vanhempansa kasvojen takaa.

Lapselle on ahdistavaa, jos hänen vanhempansa käyttää alkoholia hillittömästi. Vielä raskaampaa on tunnelma, joka kodissa vallitsee, kun samainen vanhempi tyrannisoi perhettä omilla humaltuneilla päähän pistoillaan. Tuo ahdistus seuraa minua vieläkin. Minä pelkään, että minusta tulee isäni kaltainen, juoppo.

Viinapiru on suomalaisen juomakulttuurin sivutuote. Jokainen varmasti osaa juoda viinaa niin, että maksa vinkuu armoa ja vuosisadan krapula kestää pitkälle seuraavaan viikkoon. Harva osaa ottaa muutaman paukun silloin tällöin ja todellakin jättää sen siihen. Suomalaiselle on kaksi vaihtoehtoa, korkki kiinni tai -mitäs korkilla tyhjässä pullossa tekee?

Tuosta peruslähtökohdasta, alkoholistiperheestä, minä ponnistan elämäni eteenpäin. Suomen mittakaavassa ei ole mitenkään tavatonta, että perheen vanhemmista toinen on riippuvainen alkoholista. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toisissa perheissä asiasta vain ei puhuta ja se vaikeneminen antaa enemmän aihetta huoleen kuin ongelman tunnustaminen.

Niin, meillähän asioista ei koskaan ole puhuttu niiden oikeilla nimillä.

Sanotaan, että puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa. Sitä elämänohjetta vanhempani ovat soveltaneet kaikissa tilanteissa siten, että heidän lapsensa vaikuttavat ulospäin tasapainoisilta ja vastuullisilta. Sisäpiirin tieto on kuitenkin toisenlainen.

Toinen lapsista ei uskalla edes yrittää kehenkään sitoutumista. Hän pelkää, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia kuin isänsä. Hän täyttää elämänsä kaikella toiminnalla, joten hänelle ei jää aikaa suhteisiin. Toinen taas olen minä, työn orja, joka pelkään tulevani isäni kaltaiseksi.

Tältä pohjalta minä olen ponnistava...

Back to basics

Palataan takaisin alkuun. Alussa oli vain tarpeita, joiden tyydyttymisen piti tapahtua heti. Mitään muuta maailmaan ei mahtunut. Sitten tulin minä. Minä olen sinä tai hän tai kuka tahansa.

Kun minä tulin, alkoi maailma saada värejä ja muotoja. Ihmiset saivat kasvot ja kasvoihin liittyi tunteita, odotuksia ja lopulta nimiä. Vähitellen aloin muodostaa käsitteitä. Opin asioita noilta ympäröiviltä kasvoilta ja sain sanoja, joilla ilmaista itseäni. Myöhemmin opin, että sanoilla on valtava voima. Voima tuhota tai rakentaa.

Se oli alku.

Nyt minä olen tässä. Teidän edessänne nähtävänä ja kuultavana. Joku sanoisi, että olen tuomiolla, mutta minusta ei siltä tunnu. Minä vain olen tässä.

Miten paljon ihminen voi kokea muutamissa vuosissa? Miten paljon häntä voidaan piinata ja alistaa ennen kuin hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä? Milloin ihminen antaa periksi ja luovuttaa? Missä väkivalta, alkoholi ja huoleton pettäminen loppuvat ja rakkaus alkaa?

Minä en tiedä vastauksia mihinkään. Minä kerron vain omia kokemuksiani. Ne kokemukset voivat olla yhtä lailla sinun, hänen tai kenen tahansa. Älä soimaa minua siitä, mitä olen taakseni jättänyt.